electronica 2012


EiNDUSTRY

Facebookin osake vahvistui avauskaupoissa

Kirjoitettu 18.05.2012, 16:49

Ensimmäiset osakekaupat nostivat Facebookin arvoa toistakymmentä prosenttia. Osakkeen p/e-luku nousee yli sadan, mikä kertoo sijoittajien huimista tuloskasvuodotuksista.
Arvopaperi ›

Europelot lietsoivat taas kurssilaskua Helsingin pörssissä

Kirjoitettu 18.05.2012, 16:31

Arvopaperi ›

Suomen osakemarkkinan tulosennuste näyttää heikolta

Kirjoitettu 18.05.2012, 15:16

Maailmantalouden epävarmuudesta huolimatta tärkeimpien teollisuusmaiden osakemarkkinoilla on odotettavissa tänä vuonna selvää tuloskasvua. Helsingin pörssissä näkymä on huomattavasti vaisumpi. Miksi näin?
Arvopaperi ›

Espanjalaispankit pursuavat ongelmaluottoja

Kirjoitettu 18.05.2012, 14:07

Espanjalaispankkien hallussa olevien ongelmaluottojen määrä nousi maaliskuussa korkeimmilleen 18 vuoteen.
Arvopaperi ›

Jenkkifutuurit plussalla, Facebook-huuma kasvaa

Kirjoitettu 18.05.2012, 13:19

Wall Streetin odotetaan avaavan viikon päätteeksi loivaan nousuun. Keskeisimmät indeksifutuurit olivat 0,4-0,5 prosentin nousussa klo 15.16 Suomen aikaa.
Arvopaperi ›

Europörssien kurssilasku loiventunut, Nokia nousussa

Kirjoitettu 18.05.2012, 11:58

Lontoossa ja Frankfurtissa kauppaa käytiin 0,2 prosentin laskussa klo 13.56 Suomen aikaa, kun vielä aamulla molemmat pörssit olivat yli prosentin pakkasella.
Arvopaperi ›

Mitä vikaa palkkionpalautuskäytännössä?

Kirjoitettu 18.05.2012, 11:22

Useimpien rahastoyhtiöiden käytössä oleva palkkionpalautusjärjestelmä ei kestä päivänvaloa. Maksumiehenä on sijoittaja.
Arvopaperi ›

Andrew Milligan positiivisena: Eurooppa selviytyy

Kirjoitettu 18.05.2012, 11:03

Standard Life Investments pitää eurooppalaiset osakkeet edelleen alipainossa. Päästrategi Andrew Milliganin mukaan näin tehdään niin kauan, kunnes euroalueen poliitikoilta saadaan toimiva ratkaisumalli.
Arvopaperi ›

Lukijat valmiita pudottamaan Nokialta kansanosakkeen statuksen

Kirjoitettu 18.05.2012, 10:50

Arvopaperi ›

Näitä lukuja Nokialta odotetaan Q2:lla ja Q3:lla

Kirjoitettu 18.05.2012, 10:49

Nokian odotetaan myyvän kuluvalla kvartaalilla 4,13 miljoonaa Windows-puhelinta. Heinä-syyskuussa määräksi ennakoidaan 5,64 miljoonaa.
Arvopaperi ›

Cargotec perustanut yhteisyrityksen kiinalaistoimijan kanssa

Kirjoitettu 18.05.2012, 10:19

Arvopaperi ›

EKP ja komissio varautuvat Kreikan euro-eroon

Kirjoitettu 18.05.2012, 10:10

Euroopan komissio ja Euroopan keskuspankki EKP valmistautuvat Kreikan eroamiseen eurosta. Asiasta kertoo EU:n kauppakomissaari Karel De Gucht belgialaisen De Standaard -lehden haastattelussa tänään.
Arvopaperi ›

China Unicomin liittymätilaajien määrä kasvoi 3,26 miljoonalla

Kirjoitettu 18.05.2012, 9:54

Arvopaperi ›

Samsungilta luu Nokian kurkkuun – Galaxy S III:sta ennakkotilattu jo 9 miljoonaa kappaletta

Kirjoitettu 18.05.2012, 9:45

Arvopaperi ›

AT&T: Lumian myynti ylittänyt odotuksemme

Kirjoitettu 18.05.2012, 9:32

Arvopaperi ›

Krugman: Euron voi pelastaa vain yksi asia

Kirjoitettu 18.05.2012, 9:00

Arvopaperi ›

Katkeaako Facebookin IPO-hype lopulta kuin kanan lento?

Kirjoitettu 18.05.2012, 9:00

Facebookin tänään tapahtuva listautuminen alkaa muistuttaa jo suuremman luokan kansanjuhlaa jättäen palstamillimetreissä varjoonsa Kreikan ja muiden kriisimaiden ongelmat. Morningstarin haastatteleman salkunhoitajan mukaan ilo on kuitenkin usein varsin lyhytaikaista.
Arvopaperi ›

“Nokian harkittava siirtymistä Androidiin”

Kirjoitettu 18.05.2012, 8:51

Deutsche Bank uskoo Nokian menettävän markkinaosuuksia edelleen, jos se ei siirry Androidiin.
Arvopaperi ›

Italian bondikorko taas yli kuuden prosentin

Kirjoitettu 18.05.2012, 8:41

Arvopaperi ›

Hewlett-Packard plans massive job cuts, 25000 may go

Kirjoitettu 18.05.2012, 8:30

Evertiq ›

Helsingin pörssi rumassa laskussa, Nokia alle 2,2 euron

Kirjoitettu 18.05.2012, 8:16

Helsingissä OMXH oli jo 2,4 prosentin syöksyssä. Nokialla kauppaa käytiin 3,3 prosentin laskussa 2,162 eurossa.
Arvopaperi ›

Sijoittajien pelkokertoimet jyrkässä nousussa

Kirjoitettu 18.05.2012, 8:07

Alkuvuoden optimismi ja toiveet eurokriisin hellittämisestä ovat viimeistään tällä viikolla haihtuneet savuna ilmaan pelon valletessa jälleen alaa.
Arvopaperi ›

Saksan bondikorot ennätysalhaalla luottoluokitusten laskun jälkeen

Kirjoitettu 18.05.2012, 7:44

Arvopaperi ›

HP antamassa kenkää jopa 30 000:lle

Kirjoitettu 18.05.2012, 7:32

Arvopaperi ›

Saksan tuottajahinnat lähelle ennusteita

Kirjoitettu 18.05.2012, 7:19

Arvopaperi ›

Aasiassa jyrkkä laskupäivä: “Kukaan ei tiedä, mikä on pahin vaihtoehto”

Kirjoitettu 18.05.2012, 7:14

Laaja MSCI Asia Pacific -indeksi , Tokion Nikkei ja Hongkongin Hang Seng laskivat kaikki noin kolme prosenttia.
Arvopaperi ›

EKP tylynä kreikkalaispankeille

Kirjoitettu 18.05.2012, 6:57

EKP on väliaikaisesti keskeyttänyt lainojen myöntämisen tietyille kreikkalaisille pankeille ja siirtänyt vastuun näiden pankkien luotottamisesta Kreikan keskuspankille.
Arvopaperi ›

Fitch pudotti Kreikan luottoluokitusta, muut euromaat tarkkailuun

Kirjoitettu 18.05.2012, 6:44

Luottoluokittaja Fitch laittoi kaikkien euromaiden luottoluokitukset tarkkailuun mahdollista alentamista varten, koska Kreikan vaalitulos voi tarkoittaa maan eroa euroalueesta.
Arvopaperi ›

Nesteen Lievonen: Biodieselin kannattavuus ei parane pian

Kirjoitettu 18.05.2012, 6:38

"Tilanne ei ole paranemassa lyhyellä aikavälillä", toimitusjohtaja Matti Lievonen toteaa uusiutuvan dieselin tulosnäkymistä Reutersille.
Arvopaperi ›

Heikko talousdata painoi Wall Streetilla, S&P 500 alimmillaan 4 kuukauteen

Kirjoitettu 18.05.2012, 6:22

Arvopaperi ›

Moodys pudotti 16 espanjalaispankin luottoluokitusta

Kirjoitettu 18.05.2012, 6:11

Suurimmista pankeista Banco Santanderin ja Banco Bilbao Vizcaya Argentarian luokitus laski kolmella pykälällä.
Arvopaperi ›

Facebook pörssiin tänään, osakkeen antihinta 38 taalaa

Kirjoitettu 18.05.2012, 6:05

"Hinta olisi voinut olla korkeampikin, mutta uskon että osakkeeseen haluttiin jättää nousuvaraa kun kaupankäynti alkaa. Kysyntä oli selvästi melko vahvaa ja uskon, että tämä on oikea päätös", Sterne, Agee & Leachin analyytikko Arvind
Arvopaperi ›

Alkuvuoden yllättäjät sietävät kriisiä

Kirjoitettu 18.05.2012, 5:34

Positiivisesti yllättäneet yhtiöt ovat myös tulevia voittajia.
Arvopaperi ›

SMTC believes in US manufacturing

Kirjoitettu 17.05.2012, 8:35

Evertiq ›

American manufacturing hasn’t gone End-of-Life

Kirjoitettu 17.05.2012, 7:00

Evertiq ›

Loivaa kurssilaskua Helsingin pörssissä

Kirjoitettu 16.05.2012, 16:31

Arvopaperi ›

Näinä kuukausina osakkeita on vaarallista omistaa

Kirjoitettu 16.05.2012, 15:20

Onko väliä sillä, omistaako osakkeita syksyllä ja talvella vai keväällä ja kesällä? Kyllä on, suurtakin väliä. Näin todistelee varainhoitoyhtiö Tresor.
Arvopaperi ›

Escha to begin production in the Czech Republic

Kirjoitettu 16.05.2012, 15:05

Evertiq ›

Vitronics Soltec to expand operations in China

Kirjoitettu 16.05.2012, 14:15

Evertiq ›

Osakemarkkinat eivät liioittele eurokriisiä

Kirjoitettu 16.05.2012, 13:43

Arvopaperi kokosi joukon asiantuntijoita vastaamaan päivän polttavaan kysymykseen. Raadin konsensus on, että osakemarkkinoiden pelot ovat perusteltuja.
Arvopaperi ›

AP-raati vastaa: Ovatko osakemarkkinat ylireagoineet eurokriisiin?

Kirjoitettu 16.05.2012, 13:43

Arvopaperi ›

USA:ssa odotuksia enemmän asuntoaloituksia huhtikuussa

Kirjoitettu 16.05.2012, 13:33

Arvopaperi ›

Large-sized panel shipments slid in April

Kirjoitettu 16.05.2012, 13:09

Evertiq ›

IMF haluaa Italialta enemmän

Kirjoitettu 16.05.2012, 12:59

Hidas edistymien talousuudistuksissa vähentävät luottamusta ja lisäävät epävarmuutta Italian talouden vakauttamisesta. Näin sanoo kansainvälinen valuuttarahasto IMF tuoreessa raportissaan.
Arvopaperi ›

Sanoma ostaa Metro Radio Finlandin

Kirjoitettu 16.05.2012, 12:41

Arvopaperi ›

Warren Buffett osti GM:ää ja Viacomia Q1:llä

Kirjoitettu 16.05.2012, 11:47

Suursijoittaja Warren Buffett omisti maaliskuun lopussa 10 miljoonaa GM:n osaketta ja 1,59 miljoonaa Viacomin osaketta.
Arvopaperi ›

Saksan korko laski alle 1,5 prosentin lainahuutokaupassa

Kirjoitettu 16.05.2012, 11:35

Arvopaperi ›

“Samsung pitää etumatkansa Nokiaan ainakin tämän vuoden”

Kirjoitettu 16.05.2012, 11:29

"Nokialle on tilaa älypuhelinmarkkinoilla, mutta ei markkinajohtajana", Gartnerin analyytikko Roberta Cozza sanoo.
Arvopaperi ›

Tieto irtisanoo 240 Ruotsissa

Kirjoitettu 16.05.2012, 11:01

Arvopaperi ›

Digi-Key signs T-Global Technology

Kirjoitettu 16.05.2012, 11:00

Evertiq ›